![]() | |||
|
TEE-SE-ITSE:
Tämä teksti on sattuneesta syystä ennemminkin osastoon "älä tee näin" -kuuluva, mutta tämä annettakoon anteeksi kirjoittajalle... 1. Harkitse tarkkaan
ennen kuin aloitat sisustan tekemisen itse. Huomioi, että sisustaa
on niin lattia, penkit, ovipahvit kuin myös kojelauta.
2. Suunnittele työt etukäteen. Mittaa tarkasti paikat, joihin tarvitset materiaalia, esim. kangasta. Tämä on erittäin tärkeää, sillä muuten saattaa käydä näin. Huomioi kuvassa rengastettu kohta. Päätä jo nyt mitä materiaalia aiot käyttää mihinkin, ja huomioi "saumavara" mitoissa. 3. Tee materiaali- ja tarvikehankinnat. Osta tarvitsemasi määrä heti, älä säästä esim. kankaiden kohdalla ostamalla pieniä palasia. Myös tästä virheestä saattaa olla seurauksena edellä mainitussa kuvassa näkyvä moka. Tarvikkeita hankkiessa kannattaa ostaa aina hieman liikaa kuin liian vähän, esim. siveltimiä, liimaa ym. voi kulua odotettua enemmän. Mottona on hyvä pitää sanontaan "parempi liikaa kuin liian vähän". 4. Tarkista aikataulu. Jos suunnittelet tekeväsi kaiken kahdessa tunnissa, unohda koko juttu. Tarvitset aikaa niin vanhojen päällysten kuin muidenkin osien ym. poistoon, hiomiseen, leikkaamiseen, sovittamiseen, liimaamiseen jne. 5. Aloita varsinainen homma. Esim. kojelautaa päällystäessäsi mieti ensin, mitä muutoksia haluat tehdä ennen päällystämistä. Muutosten tekeminen päällystämisen jälkeen ei ole suositeltavaa siistin lopputuloksen aikaansaamiseksi. 6. Mitoita materiaalit, leikkaa, liimaa...Muista että kaikki, mitä teet, on pilalle mennessään korjattavissa tavalla tai toisella, se vain vie aikaa. 7. Keinonahkaa käsiteltäessä kuumailmapuhallin on hyöhyllinen käyttöväline. Jos kyseistä laitetta ei löydy, käytä hiustenkuivaajaa. Lämpö tekee materiaalin joustavammaksi, jolloin se on helpompi sovittaa haluttuun muotoon. 8. Vaikeammin käsiteltävät materiaalit, kuten lasi- ja hiilikuitu kannattaa suosiolla tehdä jonkun kokeneemman ohjauksessa, jos ei usko omien taitojen riittävän. Myös isommat ompeluhommat, kuten penkkien päällystäminen, kannattaa jättää kokeneempien tehtäväksi, paitsi tietenkin jos itse sattuu olemaan alan taitaja entuudestaan. 9. Älä liimaa penkinpäällisiä! Liimaamalla varmistat, että penkinpäällisiin kyllästyttyäsi (tai auton seuraavan omistajan kyllästyttyä), saa päälliset vaihdettua todella vaikeasti, ja helpommaksi saattaakin tulla penkkien vaihto...
|
|||
|
© 2004 Tin Can Tuners
|
|||